Tanssilavakirja. Tanssista, lavoista ja lavojen tansseista

Tanssilavakirja. Tanssista, lavoista ja lavojen tansseista (kansikuva)Viihdyttävä tietopaketti suomalaisesta tanssilavakulttuurista. Tanssin ja ihmisen ikiaikaisesta suhteesta. Paritanssien vakiintumisesta ja kulkeutumisesta Pohjolaan, jossa on syntynyt omaperäinen tanssikulttuurin muoto – lavatanssit.

Sotienjälkeisen tanssibuumin aikana Suomeen nousi tanssilavoja pilvin pimein. Yksinkertaisimmillaan ne ovat talkoovoimin tehtyjä katoksettomia rakennelmia, kehittyneimmillään tarkkaan suunniteltuja täyden palvelun huvikeskuksia. Tanssilavakirja esittelee lavatyypit, pohtii lavojen menestykseen vaikuttavia tekijöitä ja kertoo lavoilla käyttäytymisestä, jota entisinä aikoina oli hillittävä jopa perustamalla lavojen yhteyteen putka. Kirja sisältää myös muisteluksia varhaisista lavoista ja niiden rakentamisesta, ja siinä esitellään joidenkin tavallisten lavatanssien historiaa sekä niiden matkaa maailman turuilta Suomen peräkylille. Liitetaulukossa luetellaan Suomen nykyiset lavatanssipaikat, joita on melkein 600.

Kerkko Hakulinen on helsinkiläinen filosofian lisensiaatti, maantieteilijä ja pitkäaikainen lavatanssin harrastaja. Pentti Yli-Jokipii, professori Turun yliopiston maantieteen laitoksella, on tutkinut tanssilavojen levinneisyyttä ja muutoksia Lounais-Suomessa sekä synnyinmaakunnassaan Pohjanmaalla.

  • Hakulinen - Yli-Jokipii
  • ISBN 978-952-5671-07-0
  • Koko: 168 x 240 mm
  • Sivuja: 223
  • Sidottu, neliväri
  • Kustantaja: Kustannusosakeyhtiö AtlasArt
  • Suositushinta: 36 €